torstai 7. lokakuuta 2010

piipahdus Kuopion asuntomessuille



mm.Petrakeittiöt ja khh toimivan oloisia, mutta meille tullee käytännöllistä Ikeaa.



Linjakkaita keittiöitä, valkoista ja mustaa.

Liukuovea, liukuovea...Tahtoo näitä, tavarat piiloon!




loistava idea hiekkikselle: aurinko- ja sadesuoja/katos



Asuntomessualueen asukkailla on huikeat näkymät

Perheen pienin tutkii messusaldoa

Talo tilattu

Hupsista! Pari kuukautta meni hurauksessa! Yllättävänkin paljon on suunnitteluun kulunut aikaa, mutta nopeasti olemme edenneet. Lie kiitos miehen kesäloman ja isyyskuukauden: mikä onnekas ajoitus!

Vertailimme talopaketteja, sekä muuttovalmiita (mm. Designtalo, Kastelli, Muurame) että "puolivalmiita" (mm.Lammi, Omatalo, ). Päädyimme sittenkin puutaloon, K-Raudan Omatalo Trendiin.

Mitä on tapahtunut:

Tilasimme talon vesikattoasennuksineen (keväälle 2011). Talon pohjaan tehtiin merkittäviä muutoksia, kuvien hiominen vei toista kuukautta.

Pari kuukautta on pitänyt sisällään lukuisia palavereja (talomyyjän ja arkkitehdin kanssa), tarjouspyyntöjä ja selvityksiä.

Rakennuslupa on jätetty kuntaan.

Maatyöt tontilla on tehty. Sähköt on tontilla. Perustusten teko aloitetaan näinä hetkinä (teetämme sen urakkana, kiireen pakottamana).

LVI-kuvat ovat työn alla. Jäteasema Uponor Clean on asennettu.

Takkatarjous on pyydetty ja rouva haaveilee toisinaan jo sisustamisesta...

Autotallin piirrustukset tulisi teettää, jotta saisimme senkin tässä ohessa työn alle. Ja ainiin, pitääkin lähettää nyt muutama tarjous koskien lattiastyrokseja!

Tälläistä tänne. Omatalo etenee!

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Tästä se lähtee

Parin vuoden omakotitalohaaveilun jälkeen asioita alkaa vihdoin tohinalla tapahtua : upea, metsäinen, kalliopohjainen tontti on varattu.

Tulevan viikon to do lista: vierailu talokauppiaalla (Lammi), tapaaminen arkkitehdin kanssa, kustannuslaskelman laadinta, lupa-asioiden ja tekniikan selvittely.

Olemme kallistumassa yksikerroksiseen kivitaloon, jolta toivomme kestävyyttä, energiatehokkuutta ja helppohoitoisuutta. Juuri nyt puntaroimme kannattaako harkot ottaa talokauppiaalta vai suoraan rautakaupasta. Laskin esiin...